torstai 31. tammikuuta 2013

Touhotin

Juuso on kyllä yksi pieni touhotin koko poika. Se on aina välillä katsonut Disney Juniorilta Mikki Hiiren kerhotaloa. Viime viikolla se sitten löysi sellaisen muovisen Mikki-hahmon ja tuli sitä näyttämään "IKKI! IKKI!". Sen jälkeen se aloitti laulamaan "tiptop"-tanssia: "tittot" ja sitten se nosti käden korvalle ja huusi "toootiiiii". Eli siis "hoi touhotin".

Pari viikkoa sitten tuli myös ensimmäine kahden sanan lause. Tai sellainen mikä voidaan siten hyvällä tahdolla tulkita. Juuso sanoi "Peetta pallo". Eli siis Bertan pallo. Bertta on poikien mummulan koira.

torstai 24. tammikuuta 2013

"Äiti sanoo anteeksi"

Niitä hetkiä kun tuntee ittensä tosi huonoksi äidiksi. Kun mokaa.

Joonalla on puheessa aika paljon aukkoja ja se ei oo ihan ikätasolla. Ohjeiden noudattaminen on myö aika haastavaa tälle meidän elosalamalle. Tänään kävi sitten erityisope arvioimassa ja teettämässä kettu-tehtäviä. No ne ei sit menny ihan putkeen.

Juttelin niistä ensin hoitotädin kanssa, sitten soitin sille erityisopelle ja juteltiin niistä tehtävistä, sitten juttelin niistä miehen kanssa ja äidin kanssa. Ja aina Joona oli jossain kuuloetäisyydellä.

Illalla se sitten ei meinannut millään ruveta nukkumaan ja sitten se tuli mun luokse ja sanoi "äiti sanoo anteeksi". Sille oli tullut tosi paha mieli. Se ei osannut oikein sanoa sitten tarkemmin, että mistä. Oletettavasti siitä, kun olin tuosta sen testipäivästä puhunut. Yritin sitten selittää sille, että ei se haittaa jos ei kaikkea osaa ja et kaikki ei voi olla hyviä kaikissa asioissa. Että se on tosi hyvä numeroissa ja laskemisessa. Tämä sitten ilmeisesti rauhoitti pienen mieltä, koska sen jälkeen onnistui nukkuminen.

Mutta niin sydäntäsärkevää: "äiti sanoo anteeksi"